Osakkaiden yhdenvertaisuusperiaatteen perusteella kaikki taloyhtiön osakkaat voivat olettaa, että heillä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muilla osakkailla, jollei laista tai yhtiöjärjestyksestä muuta johdu tai osakas ei muuhun suostu.

Laista ja yhtiöjärjestyksestä seuraa, että kukin osakeryhmä tuottaa erilaisen oikeuden hallita osakehuoneistoja ja käyttää yhtiön muita tiloja (esim. varastotiloja ja autopaikkoja) sekä erisuuruisen äänioikeuden ja vastikkeen maksuvelvollisuuden. Osakeryhmiin voi liittyä myös muita eroja lain ja yhtiöjärjestyksen perusteella, kuten erilainen kunnossapitovastuu osakehuoneistosta.

Yhdenvertaisuusperiaatetta sovelletaan tyypillisesti (joskaan ei yksinomaan) yhtiön kunnossapitovastuun kohdistamiseen, yhtiön toteuttamien uudistusten vastikerahoitukseen ja yhtiön tilojen käyttöoikeuksien jakamiseen.

Yhdenvertaisuusperiaate on kirjoitettu asunto-osakeyhtiölakiin niin, että ”yhtiökokous, hallitus tai isännöitsijä ei saa tehdä päätöstä tai ryhtyä muuhun toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustan- nuksella” (AOYL2 1 luvun 10 §). Yhdenvertaisuusperiaate tasapainottaa siten lakiin kirjattua enemmistöperiaatetta, jonka mukaan osakkaiden päätöksiin riittää yleensä enemmistö yhtiökokouksessa annetuista äänistä.

Yhdenvertaisuusperiaate suojaa vähemmistöosakkaita silloin, kun yhtiökokous, hallitus tai isännöitsijä on tekemässä asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen vastaista päätöstä tai ryhtymässä muuten tällaiseen toimeen. Yhdenvertaisuusperiaate rajaa yhtiökokouksen ja yhtiön johdon päätösvaltaa ja helpottaa toiminnan ennakointia yksittäisen osakkaan kannalta. Toisaalta yhtiökokouksen enemmistö voi aina päättää tarkoituksenmukaisena pitämästään lain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesta asiasta, koska yhdenvertaisuusperiaatetta ei sovelleta tarkoituksenmukaisuuskysymyksiin.